Raaka-aineet
| 4 lasillista | tattarijauhoa |
| 4½ - 5 lasillista | maitoa |
| 25 g | hiivaa |
| 2 | munaa |
| 25 g | voita |
| 1 tl | sokeria |
| 1 tl | suolaa |
| ½ lasillista | auringonkukkaöljyä paistamiseen |
Ohje
Sekoita keskenään 2/3 maidosta, hiiva, jauhot, jäähtynyt voisula ja keltuaiset. Anna turvota.
Lisää suola, sokeri ja loput maidosta kuumennettuna. Vatkaa valkuaiset ja lisää seokseen. Anna vielä turvota hetken.
Blinitaikinan valmistuksesta:
Taikinaa varten tehdään juuri 5 - 6 tuntia ennen suunniteltua paistamista. Hiiva liuotetaan veteen tai maitoon, ja seokseen lisätään vain osa jauhoista. Vasta kun tämä seos on turvonnut, siihen lisätään loput jauhot, suola, sokeri ja voisula. Joskus lisätään melkein kiehumispisteeseen kuumennettua ja jäähdytettyä (ei kuitenkaan alle 45-asteista) maitoa. Joukkoon lisätään vatkattuun kermaan lisätyt vatkatut valkuaiset. Taikina saa vielä turvota ennen paistamista. Eri aineksia lisättäessä taikinaa on vatkattava huolellisesti. Valmis blinitaikina muistuttaa koostumukseltaan paksua smetanaa.
Paistaminen: Kauhalla nostetaan kuumalle rasvatulle pannulle ohut kerros taikinaa. Rasvaa ei kaadeta pannulle, vaan se sivellään esim. rasvassa kostutetulla perunan- tai sipulinpuolikkaalla, johon on isketty haarukka kahvaksi. Heti kun blini alkaa, kohoilla ja ruskistua, se voidellaan päältä edelllä mainittuun tapaan ja käännetään.
Lähde:"Neuvostoliiton kansalliset keittiöt"
1983